sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Huovutettuja kaneja


Uusin nukketeatterini sai viime viikolla käsissäni pari pupua seuraansa. Varastoissani oli villaa ihan tolkuttoman vähän enää jäljellä, joten näistä tuli todelliset "nyhjää tyhjästä puput. Mutta ihanaa on se että käsityötarvikevarastoni ovat huvenneet tänä keväänä ihan silmissä lukuisten myyntien ja lahjoitusten ansiosta. Mutta kyllä sitä tavaraa vieläkin on jäljellä - ja pittää ollakin. Töytyyhän minun päästä työhuoneelleni touhuamaan vähintään kerran viikossa. Ja ilman materiaalia on vähän hankalaa touhuta :).



Esikuviksi pupuille otin tyttären pikkupupuja ja tästä se sitten lähti...







Vähän on vielä viimeistelyä vaille, mutta nyt on annettava ranteen taas levätä, enne kuin jännetuppitulehdus taas iskee.

Mukavaa vappuviikkoa teille kaikille!




Minä vaihdoin tulevan vapun kunniaksi kotiimme vähän retrompaa ilmettä. Kyllästyin nyt askeettiseen tyylikkyyteen ja halusin väriä ympärilleni. Nämä Marimekon Lokki verhot ikkunoissa ovat antaneet minulle elämäni aikana paljon iloa ja energiaa. Nämä ikkunoissa lapsemme ovat viettäneet varhaislapsuutensa ja minä elämäni energisemmän kauteni. Nyt haluan iloenergiaa taas. Beige -kausi on nyt ohi. Hui hai mitä muut ajattelee. Tämä on minun perheen koti <3.

5 kommenttia:

  1. Komeat jänöt huovutit. Huomattavasti esikuviaan isommat. Lokkiverhot on paljon ihanammat! Tulee niin pirteä fiilis niitä katsellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo, nukketeatterissa pupujen pitää olla vähän pikkujänöjä suurempia, että takariviin näkee mikä pöydällä pomppii 🐰😃. Ja totta, kyllä tuli heti pirteämpi ilme olkkariin. Sateellakin paistaa nyt aurinko!

      Poista
  2. Kanit näyttävät kivoilta ja keltaiset verhot ovat tosi jees! Kyllä elämässä pitää olla väriä. Jokainen tekee kodin itselleen, muotivirtauksista viis.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Amalia. Värit kyllä piristävät kummasti, etenkin nyt kun jokapäivä on satanut vettä taivaan täydeltä.

    VastaaPoista
  4. Aivan upeat kanit, ihan aidon näköisiä.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!