torstai 16. lokakuuta 2014

Tallukoita tekemässä osa 2.


Syysmetsä-pöytänukketeatterikiertueeni ja tallukka-projektini ovat edenneet mukavasti. Nukketeatteria olen esittänyt jo useammalle lapsiryhmälle ja pikkuhiljaa myös kalenteriini kirjautuu uusia tilauksia. Kiitos! 

Tallukatkin pysyvät jo koossa ja niitä voi jo sovitellakin, jipii! Tässä postauksessa vähän työvaiheita tallukoiden etenemisestä. Parin viikon päästä ne sitten pohjustetaan, hip hurraa!!!!





Ensin huovasta ja muista vahvoista kankaista leikatut tallukkakappaleet tuettiin kriittisistä kohdista (kanta, kärki ja sirkkareijät) liimaharson ja tanakan puuvillakankaan avulla kuvien osoittamalla tavalla. Päällispuolella pelkällä liimaharsolla, nurjalle puolelle myös ompelein.


Sen jälkeen kappaleet asetettiin oikeat puolet vastakkain ja ommeltiin ompelukoneella etu- ja yläreunoistaa kiinni toisiinsa.



Kas näin.




Sitten tallukkaat tikattiin. Minä tikkasin toisiin tuollaisia oksantapaisia applikaatioita, toisiin applikoin ruusuja. Tikkauksen ei tarvise olla applikaatiota tai edes koristeellista, ihan perussuoraommelraidoituskin käy oikein hyvin! Minä vain nyt vähän hullaannuin...


Applikaatiokuviot kiinnitin myös liimaliinalla ja sitten ompelin ne suorallaompeleella koneparsintatekniikkaa käyttäen useampaan kertaan reunoiltaan kiinni kankaaseen. Myös tallukoiden sisäpohjat tikkasin huolella. Sisäpohjassa käytin tiukkaa huopalevyä, jonka päällystin tukevalla puuvillakankaalla.


Ompelin myös sekä punaisiin että keltaisiin tallukkaisiin tukiompeleet vahvalla tikkauslangalla niin kantaan kuin kärkeenkin.




Tässä pari työvaihekuvaa.







Kun tallukat oli tikattu ja kengän läppä ommeltu oli sirkkojen laiton aika. Yritin ensin itse kiinnittää niitä koetilkulle vasaralla, mutta vasaran isku rikkoi aina huovan. Joten vein tallukat suutarille. 8 x 4 sirkkarenkaan kiinnitys koneellisesti suutarilla maksoi 25 €. Mutta olipa ne kyllä sitten hyvät!










Sirkojen jälkeen oli kengänkärjen ompelun aika. Ompelin kärjen käsin kaksinkertaisella tikkauslangalla piilopistoin sekä päällisen, että vuorin puolelta. 


 Sitten oli jo pakko sovittaa tallukkaita jalkaan. Vähänkö ihanat!





 Vaikka pohjaa ei vielä ollutkaan....


Seuraavaksi oli sisäpohjan kiinnitys. 


Sisäpohja kiinnitettiin ensin lestiin tukevasti kiinni ohuilla listanauloilla. Sen jälkeen lesti asennettiin tiukasti kengän sisälle ja napputeltiin vielä muutamalla naulalla kyljistäänkin kiinni tallukkaaseen.



Sisäpohja ommeltiin tukevalla tikkauslangalla kiinni tallukkaaseen piilopistoin kaarevalla neulalla.




Ja lopuksi tallukkaan pohjan saumanvarat ommeltiin kiinni käsin tallukkaan sisäpohjaan.



Se alue, jolle saumanvarat eivät riittäneet täytettiin yhtävahvoin kangas- tai huopatilkuin kuin saumanvarat olivat, jotta pohja tuntuisi tasaiselta.

Punaisten tallukkaiden onpelut jäivät syyslomapuhteiksi ensi viikolle. Ja näissä keltaisissakaan ei näköjään ihan etusauma mennyt keskelle, mutta ainakin jalassa ne tuntivat jo nyt ihastuttavilta! Ja jos jaksan olla reipas tuon pohjanhan voi noista keltaisistakin vielä purkaa ja kääntää sauman ihan keskelle.

Tämän työvaiheen jälkeen edessä onkin sitten raskain osuus eli pohjanompelu. Siinä saakin käyttää sitten naskalia, kahta vahvaa neulaa ja käsivoimaa. Saas nähdä koska oikutteleva ranteeni antaa pohjan ompeluun mahdollisuuden.


Ja jossain vaiheessa pitäisi vissiin haravoidakin...

Mukavaa syksyä teille kaikille! Ja jos kiinnostaa, niin syysmetsä-nukketeatteriesityksiini löytyy vielä paljon vapaita aikoja!


7 kommenttia:

  1. Tallukkaat näyttävät aivan ihanilta! Mistä materiaalista pohja tehdään? Minä olen yhdet kengät virkannut ja ommellut valmiisiin kumi-/sisalpohjiin, mutta ne eivät sopisi ulkonäöltään tallukkaisiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallukoihin tehdään pohja ensin huippupaksusta tukevasta huopalevystä, josta tehdään myös tallukoiden korot. Huopalevy ommellaan kiinni naskalin avulla kahdella neulalla pikilangalla. Sitten pohjaan liimataan maitoliimalla muovipohja. Muovipohjamateriaalit on vielä tilauksessa. Keltaisiin tilasin ruskean pohjan (huopa pohjassa on keltainen) ja punaisiin mustan (huopa pohjassa on punainen). Pohjahuopia varten purin kaksi vuosia sitten teollisesta huovasta tekemääni huopalaukkua, joihin oli tullut käytössä pinttyneitä likatahroja. Kassejani oli myynnissä aikoinaan Mikkelissä Kenkäverossa : ). Tallukat aijon käsitellä likaahylkiviksi suihkeella. Laitan kuvia pohjustuksesta parin viikon kuluttua. Sitä ennen muita mielenkiintoisia prokkiksiani.

      Poista
  2. Näyttävät kyllä kertakaikkisen ihanilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tykkään itsekin, enkä yhtään nolostele sitä sanoa : ) On hienoa, kun käsissä syntyy hienoja käytettäviä tuotteita, joita ei aijemmin kuvittelukaan osaavansa tehdä.

      Poista
  3. Mahtavat! Olet kyllä lahjakas käsityöntekijä ja suunnittelija! Vähän kateeksi käy, että miten osaat ja ehdit tehdä kaikkea taidokasta viikosta toiseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lahjakkuudesta en tiedä, mutta intoa piisaa kuin pienessä kylässä. Ajan kanssa on aina niin ja näin, sillä lapset ovat kyllä minulle nro 1. käsitöihinkin verrattuna. Mutta jotenkin sitä aikaa aina löytyy, kun luistaa jostain muusta, kuten kodin jatkuvasta /loputtomasta puhtaaksi hinkkaamisesta. Myös mieheni on hyvin joustava ja taitava kotitöissä. Käsityöt ovat intohimoni ja niitä voi onneksi tehdä vähän missä vain ja yhdessä lastenkin kanssa. Toisilla on intohimoa ja aikaa urheilla, toisilla lukea, toisilla musisoida, minulla näin.

      Lisäksi olen aina silloin tällöin palkkatyöstä työttömänä, kuten nytkin tämän viikon, joten minulla on kaikki päivät aikaa rauhassa tuusailla omien juttujeni kanssa. Rahaa ei ole juuri lainkaan, mutta onneksi on jonkinlainen varasto materiaalia ja ripaus luovuutta : ).

      Poista
  4. Kuinka kauniit tallukkaat voivatkaan olla! Olispa mielenkiintoista päästä tekemään.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!