sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kasveja mörrimöykkyjen ja menninkäisten maassa

Poltin pari viikkoa sitten isovarpaani muurikkalettuja paistaessani ja nyt olen sitten antibioottikuurilla varpaani kanssa. Alkoi nimitäin tulla aikamoista tulehdusta jalkaparkaani näillä helteillä. (Tulehdusta ei yhtään helpottanut saappaiden käyttö vadelmapöpeliköissä...) Antibiootit väsyttävät minua ihan hirmuisesti, mutta jotain pientä jaksan tänne blogistaniaan kuitenkin taas työstää ja kirjoitella.




Syksy-teemainen nukketeatterini alkaa olla muutamien pikkupuuhastelujen jälkeen kunnossa. Ranteeni jännetuppitulehduksen parannuttua värjäilinkin innosta piukeana villoja uusimman nukketeatterini puumateriaaleiksi mörrymöykkyjen metsään.



Huovutin villoista kartiokehikkojen päälle muutaman puun (tai vuoren kuten lapseni sanoivat).




Tein myös pienelle kirpparilta löytyneelle siilille huovutusrääppeistä Menninkäisten maahan lehtipesän.


Aloitan huomenna kuukauden luokanopettajan sijaisuuden, joten syksyisen nukketeatterini markkinointi ja esityskiertua lähtee käyntiin vasta syyskuun puolella. Tämä kuukausi onkin nyt hyvin aikaa hioa tarina viimeistellyksi.







Herkullista elokuuta teille kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!