perjantai 13. tammikuuta 2012

Huopapitsihuiveja


Me saatiin valkoinen maisema, ihanaa! Me saatiin talvi!!!!


Viimeinkin lunta tuli ja pieni ihminen sai tuntea kävelevänsä suoraan sisälle parhaimpien Suomi-postikorttien maisemaan.


Näiden lumien innostaman Neulanhaltija kaivoi kaapeistaan huopapitsihuivinsa ja kuvasi ne teidänkin nähtäväksi.


Huopapitsi on huovutustekniikkana helppo, mutta työstö vaatii huolellisuutta. Kuiva lampaanvilla/huovutusvilla rullataan ensin puikuloiksi. Puikulat pujotellaan haluttuun muotoon korinpohjapunoksella (sikäli mikäli se on designille mahdollista). Puikulat neulataan huopaneulalla risteyskohdistaan erittäin huolellisesti. Risteyskohdan on yhdityttävä täysin saumattomaksi pinnaksi! Hyvin neulattu huopapitsi huovutetaan perinteisesti vedellä ja saippualla joko täysin käsin tai rullaamalla ruokomaton sisällä. Ruokomattorullauksessa jokaisella rullan avauskerralla kannattaa pitsin reijät käydä käsin huovuttaen läpi, jotta niiden reunoista tulee pyöreät ja esteettisesti kauniit.


Lopulta hyvin huovutettu työ vanutetaan. Vanutuksessa huopapitsiä kannattaa venyttää oikein olantakaa, jotta pitsi saa sitkoa ja vahvistuu! Ohutkin pitsi kestää rankkaakin venytystä.



Tässä blogissa on esitelty aijemmin sinisävyinen suomenlampaanvillasta huopapitsitekniikalla Neulanhaltijan valmistama kynnysmatto, harmaa suomenlampaanvillainen huopakori sekä sininen merinovillainen huopakorikassi, jonta Neulanhaltija on valmistanut huopapitsimenetelmällä. Huopakorin ohje löytyy myös Neulanhaltijan ohjeistamana Kotiliedestä 21/2007.


Sikäli mikäli Neulanhaltija ehtii ja vitselijäisyyttä riittää, niin viikonloppuna tai alkuviikosta on tarkoitus työstää tänne kolmiulotteisten huopatuotteiden valmistus vaihevaiheelta. Lisäksi esittelyyn on tulossa huovutettuja kasseja, huopakintaita, ranteenlämmittimiä jne. Lisäksi hoitolapsen kanssa on työstetty hautecouture Barbien vaatteita ja asusteita koneellakirjotusta pitsistä. Ensiviikolla on keijusynttäreitäkin tiedossa, joten pysykäähän saitilla ; )

Mukavaa viikonloppua kaikille neulanhaltija-blogin lukijoille!!! Nauttikaa luonnon valkeudesta!


2 kommenttia:

  1. Hitsi kun oot ihania huovutustöitä tehnyt! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiitos : ) Huovutus on vaan niin ihanaa, että kaikkea pitää kokeilla ja ideoita puskee jatkuvasti! Se on kuin muovailuvahalla työskentelisi. Suosittelen kokeilemaan. Huopapitsin eli tämän päivityksen huivienkin tekoon on tulossa ohjeistusta joku päivä. Nyt seuraava huovutuspäivitys tulee kuitenkin olemaan kolmiulotteisen käsinuken työstäminen vaihevaiheelta, omat lapset näet antoivat äidilleen seuraavan haasteen....

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!