perjantai 11. marraskuuta 2011

Koru langanpätkistä ommellen ja kruunu kultalangasta


Neulanhaltija oli nuukana ihmisenä säästänyt "Pöllölapasista" ylijääneet kasvivärjätyt villalanganpätkät. Eilen illalla lasten mentyä nukkumaan niistä työstyi veteen liukenevan tukimateriaalin ja ompelukoneommelten avulla rintakoru, jossa muodon lähtökohtana oli simpukka.


Veteen liukenevaa tukimateriaalia myyvät hyvin varustetut ompelukonemyymälät. Harmikseni niitä ei vieläkään ole otettu kangaskauppojen valikoimiin. Liukenevaa materiaalia on sekä läpinäkyvää, kuten tässä, että kuitukankaanoloista. Molemmat ovat hyviä työstää ja Neulanhaltija käyttää niistä molempia.


Villalangat aseteltiin kahden läpinäkyvän Solvy-kalvon väliin ja sitten koko lettu pingotettiin kireälle kirjontakehykseen.


Ompelukoneella ommeltiin koneparsintaompeleella lankoja ristiin rastiin.


Tärkeää on, että villalangat sitoutuvat toisiinsa koneompeleiden avulla. Jos sinulla ei ole koneparsinta mahdollisuutta, voi saman homman työstää ompelemalla suoraa tai siksaksommelta vaikka ruudukon mallisesti.


Täyteen ommeltu työ poistetaan kirjontakehyksestä. Työ kastellaan lämpimässä vedessä. Mitä kauemmin työtä liotat sen paremmin kalvo sulaa pois ja liukenee veteen. Joskus työ on hyvä ihan pestä hienopesuaineella kalvon perusteelliseksi poistamiseksi. Jos kastelet vain pikaisesti, jää "pitsisi" limaiseksi. Limainen pitsi tärkkääntyy todella hyvin.


Itse pidin "villapitsiä" vedessä suurinpiirtein minuutin ajan, koska haluisin siihen jäävän "limaisuutta" eli tärkkiä.


Työ muotoillaan kosteana ja laitetaan kuivamaan.


Veteenliukenevat materiaalit tulee säilyttää tiiviissä pussissa, johon kannattaa kirjoittaa sisällön kuvaus, ettei vahingossa tapahdu erehdyksiä.

Ohessa vielä muutama kuva Neulanhaltijan tyttärelleen "kauan sitten" valmistamasta ompelukonepitsikruunusta. Kruunu on työstetty kullanvärisellä konekirjontakangalla. Ompeleita on ommeltu ristiin rastiin kruunun muotoiseksi levyksi. Lopulta kruunu on tärkätty muotoonsa.



Mukavaa viikonloppua teille hyvät Neulanhaltija -blogin lukijat!

Ps: Neulanhaltija sai tänään Genevestä mukavan kirjeen yhdeltä lukijalta. Kirjeessä oli irtovärin pesukoneesta sieppaavia lappusia ja haaste tehdä niistä jotain. Saapa nähdä mitä kirjeen sisällöstä seuraavaan päivitykseen syntyykään. Neulanhaltija on aivan täpinässä! Blogi on synnyttänyt vuorovaikutusta! Upeaa!!!!

1 kommentti:

  1. Kiitos jälleen havainnollisista kuvista ja innostavista ideoista! Nyt ostoslistalla on ainakin solvy-kalvoa ja kirjontakehys ;)

    Harmi että klinikan joulunalus on niin työtä täynnä, ideat pitää laittaa korvan taakse muhimaan. Tuo kruunu on aivan mahtavan näköinen, herkkä!

    Hyvää viikonloppua! Ja odotan innolla mitä neulanhaltija keksii pesukonelappusista!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!