torstai 27. lokakuuta 2011

Tuunattuja valmisvaatteita



Lapsiperheissä lapset kasvavat usein kohisten. Jonain aamuna sitä vain huomaa, että kaikki housut ovat jääneet pieniksi ja jokainen kenkäpari litistää pienet varpaat muussiksi. Neulanhaltijan perheessä onkin kirppareilta haalittuina kaikkia vaatteita ja kenkiä varastossa jo seuraaviakin kokoja, jotta aamulla saadaan jotain päälle hät hätää.


Jotkut vaatteet ovat kuitenkin lapsille ja äidillekin niin mieluisia, että niitä pitää muodistaa tavalla tai toisella uuteen kokoon. Nämä Lindexin leggarit olivat Neulanhaltijan tyttären lempparit kesäiltoina. Nyt syksyllä jalat olivat kuitenkin kirineet lahkeiden mitan ohi. Jotta käyttöikää saatiin jatkettua, ompeli Neulanhaltija leggarehin lahjepitsit ja toiseen nilkkaan pitsien sävyisen sydämen. Sattumoisin varastosta löytyi joskus kirpparilta hankittu Tutan samettimekko, jossa oli täysin samat sävyt uusien tuunattujen leggareiden kanssa.


Yksityiskohta sydämestä. Ruskea villakangas sydämen pohjalla on aijemin Neulanhaltijan toteuttamasta prinsessan takista ja vaaleanpunainen neulossydän on jälleen kerran siitä piloille pestystä villapaidasta.


Aika usein Neulanhaltija tuunaa myös valmisvaatteita kuvioimalla niitä yksilöllisiksi. Tämä Lindexin FIX - fleeseliivi sai rintaansa logomerkin päälle lumiukon. Lumiukko on applikoitu siksak-ompeleella fleesekangastilkuista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!