maanantai 24. lokakuuta 2011

Maalattuja kirppiskalusteita ja -reki Maileg -pupuille ja hiirulaisille


Neulanhaltijan ja lapsosten sivellin on viuhanut viimepäivinä. Kirpparilta ja Neulanhaltijan lapsuudenkodin vintiltä löytyi nimittäin tämän viikkonlopun aikana sen verran runsaasti Maileg-hahmoille soveltuvia puukalusteita. Kuvan hiirulaisen tuolien synnyn vessapaperirullahylsyistä on Neulanhaltija blokannut jo aijemmin, mutta pöytä valmistui viikonlopun aikana parista puunpalasesta ja puuliimasta palasten välissä. Paakkelsit löytyivät kirpparilta. Samassa pakkauksessa oli kymmenen käsinvalmistettua miniatyyrileivonnasta. Hintapyyntö oli peräti 1,5 €!


Tämän hienon ruokapöytäryhmän Neulanhaltija on tehnyt vuosikymmeniä sitten ala-asteen puutyössä kolmannella luokalla. Aikoinaan se palveli Neulanhaltijan pikkusiskon Barbie-lelujen kalustona. Neulanhaltijalla itsellään ei Barbeja ollut, koska hän oli pienenä niin poikamainen, että tuollaiset muotinukkejen hepsankeikat eivät oiken napanneet... Ironista on, että aikuisiällä Neulanhaltija on suorittanut useammankin vaatetus- ja muotialan tutkinnon...


Neulanhaltijan lapsuudenkodin vintiltä löytyi myös tälläinen ilmeisesti Neulanhaltijan isän askartelema nukkekodin kirjoituspöytä. Kaikki puuhuonekalut kokivat nyt värinvaihdon.


Lahden torikirpparilta Neulanhaltijan mukaan tarttui 3 €:lla tälläinen reki. Sekin sai hiomapaperia pintaansa ja uuden maalin. Lisäksi SPR:n Kontista löytyi kaksi pikkuporoa euron kipale.



Rekeen Neulanhaltija ompeli beigestä huovasta istuintyynyt ja rekipeiton, joka vuoritettiin miestenpaidasta kierrätetyllä kankaalla. Beige-huopa on sitä samaa, josta valmistui aijemmin blokattu prinsessan villakangastakki.


Reki poroineen siirtyi "Salaisiin kätköihin", josta se kaivetaan esiin vasta joulun alla, kunhan se täyttyy ensin pikkupaketeista. Jouluun asti on myös aikaa miettiä tuleeko rekeen koristemaalausta vain pysyykö se valkoisena. Ehkä Neulanhaltija investoi muutamaan Nisseenkin eli pieniin puuhakkaisiin Maileg tonttuihin... Jos halvalla saa. ; ) Hiirulaisten kaulahuivit avat Neulanhaltijan neulomat.
.

Kirjoituspöytä muodonmuutoksen jälkeen. Pitsiliina on viikonlopun Lahden Antiikkimarkkinoilta, josta pikkuisia pitsiliinoja lähti 0,50 €-1 € hinnalla Neulanhaltijan mukaan useampiakin. Neulanhaltija ei ole itse kuunaan virkannut yhtään liinaa, mutta tuntee omituista halua ostella varastoon pikkuliinoja toisensa jälkeen. Ehkä Neulanhaltijan sisällä asuu pieni pitsiliinamummo... Kirjoituspöydän laatikoina toimivat tulitikkuaskit.


Barbien kalusteet saivat valkoisen maalin pintaansa ja lattialle pääsi Neulanhaltijan ekaluokkalaisen pojan koulussa askartelema räsymatto. Matto on työstetty liimaamalla kangaskaitaleita kartongin päälle. Ihanan symppis matto, jossa loimilankahapsut ovat suloisesti vinksallaan. Nämäkin kalusteet laitettiin odottamaan joulua. Neulepuku iso-velipupun päällä on Neulanhaltijan neuloma.


Lahden Antiikkimarkkinoilta löytyi myös pitsien lisäksi seitsemällä eurolla Mailegeille soveltuva pirtinpöytä ja kaksi penkkiä. Nämä olivat niin siistissä kunnossa, että maalia ei tarvittu.


SPR:n Kontista mukaan lähti myös Barbien rottinkisohva 2,50 €:lla. Tämä sohva päätynee Maileg -pupujen kesäkotiin.


Kaikkien näiden upeiden kalusteiden lisäksi kukkaronnyörit höltyivät SPR:n Kontissa kahden miniatyyrisen ristipistotaulun kohdalla. Tauluista tulee ehkäpä seinävaatteet Maileg-kodin seinälle.

Ristipistotöitä on tullut Neulanhaltijankin pisteltyä aikoinaan yksi jos toinenkin. Muistissa on vielä varsin hyvin niiden työstämisen hitaus ja materiaalien kalleus. Nämä 15 cm x 20 cm ristipistotaulut maksoivat euron kappale lasikehyksineen päivineen, joten kyllä käsityönarvostus on mallillaan...


Tämä Viikonloppu oli siis kirppispainotteinen. Ensiviikolla päivityksissä onkin taas jotain ihan muuta... Pitänee vielä kuitenkin hehkuttaa, että koska tässä talossa eletään vain yhden tuloilla, ostamme lähestulkoon kaikki vaatteemme kirppareilta. Tänä viikonloppuna Lahden kirppareilta löytyi kassitolkulla todella siistejä uuden veroisia talvivaatteita ja sisävaatteita lähes koko poppoolle ihan pilkkahintaan. Jes!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!