tiistai 25. heinäkuuta 2017

Pisto pistolta, ajatuksia kankaalle


Muistan lapsuudestani hetkiä, jolloin isovanhempieni maatilalla päiväuniakaan makasin yksin pihanurmella heinä suussani ja katselin taivasta ja mummun mahtavia perennapenkkejä. Oli hiljaista, vain kärpäset surisivat ja heinäsirkat sirittivät. Onni oli siinä.


Löysin Pelastusarmeijan kirpputorilta kirjotun pellavapöytäliinan, joka toi tuon lapsuuden tunteen pintaan. Ajattelin jatkaa liinan kirjailua hieman ja laittaa liinan kotimme kattoon muistuttamaan levon ja hiljaisuuden sekä ajatusmatkojen tärkeydestä.






"Kesäpäivänä menin maate ja silmäni näkivät: maailma on kaunis."


Kirjontalankojani katsellessani, käsini osui myös tälläinen samasta mummolasta saamani, mummon seinällä iät ja ajat ollut kirjontatyö. Kirjontatyön reunat olivat persikanväristä satiinia ja hyvin repaleiset.

Ratkoin ne pois ja ompelin reunoille tilkkukehykset.





Tekstiili pääsi vanhempieni mökin seinälle, jonne se istui takan betonimuuriin kuin valettuna.


Ihanaa kesää teille kaikille!


perjantai 21. heinäkuuta 2017

Kukkatelineen tuunaus


Tänä kesänä olen tuunannut paljon kaikenlaista, niin tekstiilejä kuin huonekalujankin. Olen maalannut kaikki talon kenkätelineet valkoisiksi. (Ja isäni vieläpä korottikin jokaista telinettä yhdellä lisäkerroksella, jotta perheemme lukuisat kengät mahtuvat eteiseemme paremmin).

Ihastuttavin tuunaukseni oli kuitenkin omasta mielestäni tässä postauksessa esittelemäni kukkatelineen tuunaus.


Isäni oli sorvannut kansalaisopiston puutyökurssilla kahdenksankymmentäluvulla  molempien tyttäriensä huoneeseen kukkatelineet, jotka aikojen kuluessa päätyivät mökillemme varastoon. Kukat tai viherkasvit eivät kiinnostaneet minua aikuisena, eikä telineelle ollut oikein sijaa kodeissani.

Nyt teline tuli vastaani mökilllä ja siitä se idea nyt, uuden vihersisustamisen innossa, lähti.


Jotain päivittämistä halusin telineelle kuitenkin tehdä. Kenties maalia pintaan ja puuhelmiä koristeeksi.



























Ja niin hiomapaperi ja sivellin lähtivät viuhumaan telineen ja helmien kimpussa. Maalina käytin murretunsävyisiä mattamaaleja.







Olin lopputulokseen oikein tyytyväinen.



Nyt viherkasvit ovat alkaneet vallata kotiani ja Wili-kanimmekin on ihmeellisesti antanut niiden olla rauhassa -ainakin toistaiseksi...




























Hoitolapsia varten hankin myös kukkatelineen sävyihin sopivat 120 cm matot, joiden päälle leikit on mukava rakentaa ympäri kotia (ja joiden rajat helpottavat myös leikkien siivoamista pois).

Mukavaa naistenviikkoa teille kaikille!






maanantai 17. heinäkuuta 2017

Essuja hoitolapsille


Kesäni on kulunut pitkälti romaaneja lukien ja puutarhassa puuhaillen. Jotain pientä on kuitenkin käsityörintamallakin valmistunut. Tässä postauksessa esittelen tuleville hoitolapsilleni ompelemiani essuja, jotka valmistin kierrätyskankaista niin leivonta- kuin askarteluhetkiäkin varten.


Olin nuorena tyttönä valmistanut itselleni kapioita, tyynyliinoja ja lakanoita, joihin kirjoin perinteiseen tapaan nimikirjaimeni ja reunoille asettelin mummoni virkkaamia pitsejä. Lakanat ovat yhä päivittäisessä käytössä, mutta tyynyliinat ovat nykytyynyihin aivan liian kapeita. Ne ovat pyörineet kaapeissa turhanpantteina. Niinpä tartuin niihin nyt kun lompsani huutaa tyhjyyttään ja jotain pitäisi työstää, ettei taitoni ihan pääse rapistumaan kesälläkään.


























Ompelukone surisi pihalla ja tyynyliinoista syntyi neljä essua leivontahetkiimme tulevien hoitolasteni kanssa.


Kas näin.


Sadepäivinä pihalla ompelu ei maistunut, mutta sisällä ompelu oli sitäkin mieluisampaa. Lahjoituksena saatu huonekalukangas muuttui ompelukoneen alla askarteluessuiksi. (Kiitos lahjoituksesta kaimalle!)


Kas näin.


Pikkuleipurien ja -kokkien leikkeihin valmistin myös pikapikaa lieden vanhasta vanerilevystä, cd-levyistä ja maitopurkin korkeista. Tämähän käy vaikka avaruusaluksen kojelaudaksi.


Säilöntäkausiterkkuja teille kaikille! Tässä kuvassa minulla on kesäkuun ensimmäisten nokkosten keittopuuhat meneillään. Näistä saadaan vitamiinia talvenvaralle hoitolasten ja perheemme smootheihin. Nam!

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Matkalaukkumetsä


Pitkästä aikaa täällä blogi-maailmassa taas. 

Edellinen postaukseni sai aikaan lukuisten viestien ja puheluiden suman, jossa monet kanssasisaret kertoivat koulu- ja työpaikkakiusaamiskohtaloistaan. Ja ystäväni kertoivat kuinka heille voi soittaa aina kun maailmani syystä tai toisesta järkkyy. Toivon sydämestäni kaikille minuun yhteyttä ottaneille kaikkea hyvää ja keinoja päästä eroon kiusaajista ja lynkkaajista sekä löytämään elämänilonsa takaisin. Nyt tiedän mitkä traumat pitkällinen (ja lyhytkin) koulu- ja työpaikkakiusaaminen voi ihmiseen jättää. Sata halausta teille kaikille kovia kokeneille!!!!

Olen tänä kesänä työstänyt pääosin erinäisiä leikkikaluja ja muuta tykötarviketta tuleviin perhepäivähoitajan työkuvioihini. Olen pakannut lastemme vanhoja klassikkoleluja varastosta olohuoneeseemme lipastoihin ja moninaisiin matkalaukkuihin. (Matkalaukkuihin työstän hoitolapsia varten kyltit, joissa jokaisessa lukee mitä laukku sisältää. Ja mustat laukut spreijaan hempeillä pastelliväreillä.) 


Yhteen matkalaukkuun työstin tyttäreni kanssa Playmobil-eläimillemme hoitolapsien leikkeihin leikkimaailman.



Huopamaailmassa hyödynsin epämääräiset villanyssykkäni ja Volarilta lahjoituksena saamani vihreän akustiikkalevyn.


Villojen neulaajana ja sommittelijana toimi tyttäreni.


Minä puolestaan huovutin vedellä ja saippualla tyttären neulaamat villat tukeviksi levyiksi.


Kuivuvilla huopalevyillä oli mukava koristella myös hetkellisesti puutarhaamme.


Ja niin matkalaukkumetsä tuli valmiiksi äidin ja tyttären yhteistyöllä. Työnjohtajana toimi Wili-kanimme, joka uskollisesti seurasi jokaista työvaihetta ja kävi lopulta tarkistamassa myös lopputuloksen.









Hoitosopimuksia kirjoittaessa hoitolapset innostuivat jo leikkimään metsäneläimillä ja matkalaukkumetsä koettiin oikein mukavaksi leikkikentäksi.

Meillä löytyy Playmobileita myös merirosvoina, ritareina, prinsessoina, eläintenhoitajina, dinosauruksina ja poliiseina, joten maailmaan voidaan sovittaa tarvittaessa hahmoja lasten oman mielenkiinnon mukaan.

Mukavaa kesää teille kaikille! Minä lähden nyt uimarannalle lasten kanssa. Se puuha onkin tänä kesänä ollut harvinaista herkkua, sillä kesä on ollut melkoisen sateinen ja viileä.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Minikokoisia taidetekstiilejä


Aika-ajoin elämässä tulee tienhaaraan, jossa täytyy päättää mitkä tiet jättää taakseen ja mille tielle haluaa astua. Minulle tämä mennyt kevät tarjosi tuon tienhaaran. Sain käydä läpi aikamoisen tunnemyrskyn ja koin tunteita, joita en vuosiin ollut tuntenut. Olin hukassa itseni, toiveideni, tarpeineni ja haaveideni kanssa. 


Minulle paras tapa käydä läpi päätäni ja tuntemuksiani on lukea viisaita sanoja kirjoista tai tehdä käsitöitä. Koska tämä blogini käsittelee tätä käsityöminääni, laitan tänne näitä kädentaidollisia päänsisäisen prosessini tuotoksia teillekin katseltaviksi.


Lapseni taidekoulun aikana paukuttelin ajatuksiani Brion lastenkangaspuilla muutamiksi pellavapohjiksi välillä kyynelsilmin, valillä intoa puhkuen. Illan pimeinä tunteina pistopistolta kokosin niihin ajatuksiani.



Tämä ensimmäinen kirjontatyöni käsiteli tukiverkkojani ja uutta alkua. Kuka seisoo myllerryksessäkin rinnallani, kuka ei? Astunko eräästä portista sisään vaikka tuulee ja kaikki on epäselvää vai jätänkö käymättä suosiolla tuon portin läpi ja etsin portin, jonka läpimeno ei pelota minua?


Tekstiilin pujotin Kreetan Malemen uimarannalta löytyneeseen puunoksaan toisen jo aijemmin tekemäni "Kuka minä olen? -minitekstiilin ja tyttäreni ensimmäisten sandaalien seuraan eteiseemme.






Toisen tänä keväänä syntyneen tekstiilin kanssa kävin läpi "Hedelmistään puu tunnetaan" -lausetta. Mitä jos hedelmiä ei edes ole? Tai mitä jos kaikki hedelmät ovat eri lajia? Onko silloin elämällä mitään virkaa? Onko tuottamaton puu yhteiskunnalle turha? Onko erilaisuus taakka, Luojan virhe vai rikkaus?



"Hedelmistään puu tunnetaan..." tekstiili pääsi Wili-pupumme pureskelemaan omenapuun oksaan roikkumaan.





Ja koska pienen ihmisen pää on joskus niin pullollaan ajatuksia ja pohdintoja, työstin vielä yhden työn, joka näistä kaikista oli minulle se kivulian.

Kirjonta työstyi yhden illan ja yön aikana kirpputorilta ostamaani käsinkudottuun pellavaiseen pikkuliinaan.



Työ käsitteli yksinäisyyttä ja hylätyksi tuloa. Sitä kuinka kovasti olisin halunnut istua kaiken opiskelukiireen keskellä kauniseen puutarhaani jonkun ystäväni, tuttavani, kaverini kanssa nauraen, kahvia lipitellen ja maailmaa syleillen. Mutta olin niin yksin ja erään ihmisen ikävillä sanoilla ja teoilla maahan lyöty, etten enää edes uskaltanut ottaa keneenkään yhteyttä, en edes niihin uskollisiin ystäviin, jotka varmasti olisivat tuleet luokseni vaikka läpi harmaan kiven. Vaikka puolisoni ja lapseni seisoivat rinnallani ja tukivat minua, on ystävien tuki minulle kuitenkin se voimavara.

Työni nimeksi tuli "Kuka istuisi samaan pöytään kanssani?"



Mutta koska elämä on ihana asia ja haavat paranevat sekä harmit helpottavat, olen taas jaloillani. Olen ollut itseasiassa jo pitkään. Olen kutsunut ystäviä, uusia ja vanhoja puutarhaani. Olen hymyillyt enemmän kuin ollut allapäin. Olen löytänyt oikean portin ja antanut puuni olla monihedelmäinen. Tie syksyyn alkaa olla selkeä. Minusta tulee perhepäivähoitaja ihanille lapsukaisille, joiden kanssa saan nauttia välipalaa puutarhassani vaikka joka ikinen päivä :)



Eli loppu hyvin, kaikki hyvin. Karikoita tulee jokaiselle aika ajoin. Olen iloinen, että selvisin niistä ja osasin päästää irti asioista ja ihmisistä, jotka sieluani syövät.


Mukavaa Juhannusta teille kaikille! Ja erityishalaus kaikille yksinäisille ja omassa elämässään solmussa oleville!!!! Elämä voittaa lopulta ja aurinko todellakin paistaa myös risukasaan :) !!!